Sekoita kastikkeen ainekset, nostele annoksen päälle.
tai
3 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl soijakastiketta
1 tl sokeria
1 rkl pähkinävoita
2 rkl vettä
2 tl chilitahnaa
Lämmitä seosta mikrossa 30 sekuntia tai pienessä kattilassa hellalla tovi ja sekoita kunnolla. Annostele lusikalla ruoan päälle.
Tee näin
Laita riisi kiehumaan, irrottele pienen veitsen avulla kaalista nuput sopivan kokoisiksi, leikkaa sokeriherneet ohueksi siivuksi, samoin sipulinvarsi tai ruohosipuli.
Riko kananmunat pieneen kippoon odottelemaan.
Keitä parsakaalinnuppuja suolatussa vedessä nelisen minuuttia, siten että hiukan pehmenevät, mutta jätä purutuntumaa!
Kuumenna isossa paistinpannussa tai padassa rypsiöljy ja paista jäisiä porolastuja kunnes ne irrottavat nesteensä ja alkavat kuivua, tämä vie tovin. Kun neste on enimmäkseen haihtunut, lisää pannulle voita ja paista vielä tovi. Mausta porolastut suolalla ja mustapippurilla.
Kaada riisistä vesi pois ja nosta riisi pannulle paistettujen porolastujen joukkoon, nosta lämpö melko kovaksi ja sekoittele, lisää nokare voita, riisi saisi ihan kunnolla paistua ja saada tuntumaa pannusta, älä kuitenkaan polta sitä.
Kippaa kananmunat tovin paisteltuasi mukaan ja hämmennä vimmatusti, ei haittaa vaikka hellalta löytyy riisinhyvä jos toinenkin, sekoittele kunnolla menemään!
Heitä mukaan keitetyt parsakaalinnuput, viipaloidut sokeriherneet, ohueksi leikattu ruohosipuli, sekoita kunnolla.